Zodiac
Sohman suvussa vallitsee eräänlainen kirous. Vain tietyt suvusta ovat kirouksen alaisia, joten koko suku ei tiedä edes tästä. Tämä kirous (zodiac) ei ole tauti, vaan kirouksen alaisen halatessa vastakkaista sukupuolta tai stressatessansa kovasti hän muuttuu tietyksi eläimeksi. Tämän takia kirouksen uhrit eivät yleensä seurustele muiden ihmisten kanssa, heitä pidettäisiin etäisinä ja outoina.
Kuitenkin joku Sohma jossain vaiheessa muuttuu ihmisten edessä. Niin tapahtuessa jokainen näkijä pääsee Hatori Sohman vastaanotolle, jossa hän muuntelee heidän muistiansa. Hatori saattaa myös muunnella kirouksen uhrin vanhempien muistia, jos he eivät kestä lapsensa kirousta, silloin lapsi jää Sohmien taloon kasvamaan ilman vanhempiensa/vanhempaansa.
Mainitsin, että zodiacin uhrit muuttuvat tietyksi eläimeksi. Tämä eläin on valittu kiinalaisen horoskoopin (juunishin) avulla. Kiinalaisessa horoskoopissa aina tietyllä vuodella on tietty eläin. Eläimiä on 12 ja ne menevät vuosi vuodessa samassa järjestyksessä. Esimerkiksi Yuki on syntynyt rotan vuonna, joten hän on rotta. Samaa eläintä ei esiinny zodiacissa kahdesti samaan aikaan.
Tarinassa on kuitenkin kolmetoista eläintä, kissa (jonka uhri on Kyoo Sohma), joka ei kuulu zodiaciin erään tarinan mukaan;
Tarina kertoo, että Jumala kutsui eräänä päivänä kaikki kolmetoista eläintä juhlimaan. Ilikurinen rotta päätti kuitenkin huijata naapuriansa kissaa ja kertoi hänelle, että juhlat olisivat seuraavana päivänä. Juhlapäivänä kaikki muut paitsi kissa olivat Jumalan luona, joka oli nukkumassa odottaen seuraavan päivänä oletettuja juhlia. Kissa oli ypöyksin ja masentui. Tämän takia hän ei kuulu zodiaciin ja kissan uhrilla on pahempi taakka kuin muilla jäsenillä.